YRa
SRL
Tiedotearkisto
 Yleistä

Yleistä

Jutan Talli on Pirkanmaan suurin yksityinen ratsastuskoulu. Meillä on myös yksityisiä hoitohevosia, jotka osallistuvat tallin tarjoamaan valmennukseen. Tallissamme on tällä hetkellä 56 karsinaa joista käytössä n.35 karsinapaikkaa. Opetuskäytössä on noin 16 ratsua ja yksityishevosia on noin 15. Muita eläinasukkeja ovat Oskari- aasi ja kolme tallikissaa.

Hevosten hoidosta ja hyvinvoinnista meillä vastaa tallimestari Vilhelmiina Karjalainen(T:mi Vilkar H&E) ja tallin oma kengitysseppä. Opettajina toimii pätevä ja mukava ratsastuksenohjaaja. Lisäksi olemme tarjonneet ainakin yhden oppisopimus- tai harjoittelupaikan vuosittain. Ylöjärven Ratsastajat ry järjestää tallille myös ulkopuolisia valmentajia. Vuonna 2009 saimme tallille uuden vierailevan estevalmentajan Aki Ylänteen.

Koulumme toiminta on Suomen Ratsastajain Liiton hyväksymää ja valvomaa. Talli valittiin vuonna 1997 vuoden ratsastuskouluksi. Opetus on kirjallisesti suunniteltua ja opetusratsut hyvin koulutettuja ja niillä kilpaillaan jatkuvasti alue- ja kansallisella tasolla. Hevosmiestaitoa harjoitellaan Nuori Suomi-ohjelmaa toteuttavassa hevoskerhossa tai erikseen järjestettävillä hevosmiestaitokursseilla. Kaikenikäisille on omat tapahtumansa, myös aikuisille ja alle kouluikäisille omat ryhmänsä.

Tapahtumia on tallillamme ympäri vuoden lähes viikottain. Toimimme yhteistyössä Ylöjärven Ratsastajat ry:n kanssa ( www.ylojarvenratsastajat.sporttisaitti.com) sekä Hämeen Eskadroonan kanssa. 

Tallillamme toiminta on täysipainosta koko vuoden. Meillä on sisäratsastushalli eli maneesi, kooltaan 20 x 60 m, jossa on pakkasella lämmitys. Kesällä käytämme ulkokentällä kastelujärjestelmää pölyn vähentämiseksi. Laidunpellon alueella on lisäksi 2,8 ha nurmikenttä, maastoeste- ja laukkarata.

Oppilaiden ja leiriläisten käytössä on kahvio oleskelutiloineen, majoitustilat saunoineen ja suihkuineen sekä videot ym. tarpeellisia palveluja. Kesällä järjestämme 5 vrk:n ratsastusleirejä viikottain.


Bambi
 
 © 2006 Jutan Talli Ky SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu